Ryhmäpuhe valtuustossa 15.6.2009 Juha Kastinen
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut
Suviseurat järjestetään Liperissä 2010.
Se on hieno asia.
Perussuomalaisten ryhmänä haluamme esittää muutaman kysymyksen kunnanjohtajallemme ja hallituksen puheenjohtajallemme koskien suviseurojen järjestämistä Liperissä 2010.
Tänä vuonna 2009 seurat järjestetään Oripäässä.
Olette varmasti olleet yhteydessä Oripäähän ja tiedustelleet kuinka oripää aikoo ottaa parhaimman taloudellisen hyödyn noin suuresta saapuvasta väestö määrästä? Eikös se olisi ainakin liperin taloudellisen tilanteeseen katsottuna meidän yksi tavoite?
Olette varmasti sopineet siitä että oripään tapahtuman jälkeen kunnat tekevät yhteistyötä siinä määrin että, oripää antaa vinkkejä mitä he tekivät väärin tai mitä he tekisivät toisin? Liperin tavoitteena tietenkin että, tapahtuma saadaan järjestettyä ilman suurempia ongelmia.
Kuinka Oripään kunta tukee seurojen järjestämistä?
Keskustelin tänään Oripään kunnan johtaja Asta Suomisen kanssa Suviseurojen järjestämisestä Oripäässä. Asta oli avoin ja yhteistyö kykyinen henkilö.
-Oripää on ylijäämäinen kunta eli kunnantalous on kunnossa.
-Oripään kunta luovuttaa koulut seurojen käyttöön veloituksetta.
-Seuratoimikunta hoitaa siivoukset ja korvaa mahdolliset vahingot.
-Oripää tulee puolitiehen vastaan vesimaksuissa ja perii nimellistä korvausta kulutetusta vedestä. Mutta ei anna sitä ilmaiseksi.
-Rahallista tukea kunta seuroille anna.
Korostan että kunta on ylijäämäinen joka tarkoittaa sitä että kunnan talous on erittäin hyvässä mallissa.
Rahallista tukea ei edes ollut mietitty missään vaiheessa. Ei hallituksessa saatikka sitten valtuustossa.
Mitenkäs historia? Onko kunnat aina tukeneet suviseurojen järjestelyssä.
Antaneet kouluja aina ilmaiseksi käyttöön?
Ei! jotkut kunnat ovat perineet myös vuokraa kouluista.
Odotamme selviä perusteluja siitä millä perusteella kuntamme olisi tukemassa näin suurella rahamäärällä kyseistä uskuntokuntaa vaikka se on itse myös ilmoittanut julkisesti, ettei se tarvitse kunnan palveluja missään määrin ja he ovat myös täysin omavaraisia?
Media näkyvyyskään ei tähän mielestämme perusteluiksi riitä koska, Liperi on iloisten pohjois-karjalaisten kunta ja media näkyvyyden kiinnostuvuus kohdentuu ainoastaan kyseisen uskonnon edustajiin jotka ovat silloin muutenkin pääasiallisesti Liperissä.
Perussuomalaisina esitämme ettei tälläisessa taloudellisessa tilassa Liperillä ole mitään mahdollisuutta tukea tapahtumaa rahallisesti.
Mikäli tämä tuki maksettaisiin niin meidän valtuutettujen täytyy muistaa se että, tämä raha olisi pois meidän peruspalveluistamme. Ja vieläpä pääasiallisesti Lapsilta ja Vanhuksilta.
Ryhmässämme, uskomme Suviseurojen järjestäjien myös ymmärtävän perustelumme miksi tukea heille ei myönnetä.
Liperin perussuomalaiset ryhmänä esittää :
ettei rahallista tukea myönnetä Suviseurojen järjestämiseen.
----------------------------------------------------
Lisäksi minulla on terveisiä kuntaamme !
Olin tänään myös yhteydessä kuntaliiton lakimieheen Riitta Myllymäkeen.
Hän suunnattomasti ihmetteli miksi asia on ”piilotettu” otsikon alle.
Valtuutettujen pitäisi jo otsikosta tietää mitä he ovat päättämässä.
Lisäksi hän kyseenalaisti asian että, kuuluuko kunnan toimialaan yleisestikään tällaisten tapahtumien tukeminen.
Käski olla yhteydessä, mikäli esitystavat eivät muutu kunnassa.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Henkilökohtainen puhe valtuustossa 15.6.2009 Juha Kastinen
Arvoisa puheenjohtaja hyvät valtuutetut
Puhumme säästämisestä!
Pyörittelemme lukuja, suunnittelemme teemme niiden perusteella päätöksiä.
Unohtuuko meiltä jotain?
Riittääkö se että tosissaan että me pyöritämme lukuja ja suunnittelemme ja päätämme.
Minusta ei!
Todelliset säästöt toteutetaan ruohon juuri tasolla eli säästöt toteuttaa kuntamme työntekijät.
Mikäli työntekijät eivät jaksa toteuttaa heille asetettuja säästötavoitteita, säästöjä ei synny.
Se on mielestäni väistämätön tosiasia.
Mielestäni kunnassamme ei oteta tarpeeksi huomioon työntekijöitä.
Tämän asian olen kuullut monesta eri suusta.
Ensinnäkään työterveyspuoli ei kuulemani mukaan kunnolla toimi.
Lisäksi ennaltaehkäisevää työtä ei tehdä. Näin on minulle kerrottu.
Ihmettelin valtuutetuille lähettämässäni sähköpostissa sitä että,
onko kunkin osaston budjetteihin virkistystoimintaa jota myös tyky ja tyhy toiminnaksi kutsutaan varattu rahat ainoastaan johtajien käyttöön.
Näin ainakin on varhaiskasvatus puollella.
Varhaiskasvatuksessa oli pyydetty 20 euroa/henkilö virkistäytymistoimintaan jota heille ei myönnetty.
Lähes samaan aikaan johtajisto on virkistäytymässä ja perustelee asiaansa
Suora lainaus
”Kulut ovat hyvin minimaalisia (lähinnä matka + majoitus + ruoka x 5 hlöä)”
Toivon ettei asia ole näin kunnan jokaisella sektorilla!
Asian korjaamiseksi ja säästöjen tavoittamiseksi esitänkin että perustetaan erilliset työssäjaksamis ryhmät sektoreittain jotka, päättävät että mihin virkistäytymiseen varatut rahat käytetään.
Toisin sanoen työntekijät saavat itse päättään virkistäytymiseen varattujen rahojen käytön.
Lisäksi luulen että työntekijät ottavat suunnittelussaan huomioon myös johtajat, ja toivottavat tervetulleiksi heidät virkistäytymään työntekijöidensä kanssa.
Kiitos!
|